perjantai 20. helmikuuta 2015

talvi"loma"...

Juu, talvilomat on nyt melkein pidetty. Voisi miltei todeta, että onneksi.
Mulle tulikin vapaiden kanssa miltei kahden viikon loma. Alku meni ihan mukavasti, viime viikonloppuna kävin ystäväni kanssa viihteellä (fiksummin kun edellisellä kerralla...) ja oli pitkästä aikaa todella ihana nähdä tätä vähän kauempana asuvaa ystävää.
Sunnuntaina sitten nautin valokuvauksesta aurinkoisessa säässä ja samalla reissulla hain likan mummilasta. Siellä vielä korttia pelailtiin ja sitten lähdettiin kotia kohti.
Matkalla jo alkoi huono olo, joka kotona äityi sitten vatsataudiksi, joka suihkusi ulos naisesta joka päästä!!! Tätä loman aloituksen puhdistusta riitti koko yön ja aamuyöllä jo oli miltei rukoukset mekkaan päin,että loppuisi jo.
No, loppuihan se,mutta meni kyllä muutama päivä ihan toipumiseen eikä puhettakaan,että olisi jaksanut raahautua lääkäriin.
 Tiistaina sitten neiti ratsastamasta tultuaan aloitti saman laatoituksen, onneksi hieman rauhallisemmalla tahdilla, kuin minä,mutta se yö meni sitten siinä.
Että semmosta lomaa pukannu meillä.
Tänään ekaa kertaa vasta ihan oikeasti normaali olo,vaikka jo keskiviikkona killuin hevosen selässä (hyppäämässä, ylläri ylläri). Eihän sitä malttanut jättää tuntia väliin,kun tiedossa oli, että saadaan ystävän kanssa nautiskella ihan paritunnnista... Tilattiin teknistä haastetta ja sitä myös saatiin. Tosin ehkä teknisesti olisi voinut olla vielä vähän haasteellisempaa, sillä Mortti on luottoratsu, niin sillä sujuu niin mukavasti kaikki muuvit. Estekorkeudetkin nousivat ihan mukavasti ja päätin vaan jännittämisen sijaan antaa palaa... Tunnin jälkeen hymyilin leveästi vielä kaupassakin (itsekseen) ja sain kyllä osakseni muutaman ihmisen huomiot. Ajattelivat ehkä aamulääkkeiden jääneen väliin!
Tänään on kirppistelty ilmeisen huonolla menestyksellä. Sakkia oli kyllä paljon,mutta itse en löytänyt mitään ja neitikin vain jotain pientä. Sitten vielä mummeiltiin illalla.
Koska talviloma on ihan tyhmä suurimmalta osalta, tehtiin jo suunnitelmia ensi kesän lomaa ajatellen. On vaan niin paljon kivampaa,kun on mitä odottaa!

Kuvat Kiskosta Kiskonjoenlta vanhan tiilitehtaan nurkilta















maanantai 9. helmikuuta 2015

Esteloikkadraiwi

Tuosta rataesteitä päivityksestä alkoikin taas estedraiwi.
Olen vähän sen sortin ratsastaja, että paneudun aina johonkin tiettyyn juttuun antaumuksella,
kun pääsen vauhtiin. Taannoin viime syksynä oli kouluratsastuskausi, jolloin otin yksityistunteja kahmien ja ahmien halusta oppia vielä jotain uutta ja saada ahaa-elämyksiä.
Tänään illalla mentiin ratsastamaan Seijan luo molemmat. Koska kenttä oli niin hyvässä kunnossa, päätettiin tehdä pikkuristikoita joita sitten Janskun ja Iitun kanssa hypeltiin.
 Mejja oli myös saanut kuolaimettomat suitset, jotka olivat nyt ekaa kertaa testissä. Tallissa kun ne laitettiin päähän, ihmetteli ja ravisteli ja katsoi minua hölmistyneenä, kuin sanoen "unohditko ehkä jotain?"
 Tytöllä oli pikkuruisen virtaa,kun ei ollut mennyt niin paljon. Olisi halunnut revitellä kunnolla,mutta kentän rajallisen tilan vuoksi jätin sen peltoaukeita varten, sillä kenttä oli kuitenkin sen verran lipakas,ettei olisi ollut kovin turvallista tehdä mitään äkkinäisiä muuveja, mitä laukat aina välillä aiheuttaa... 
Ensin mentiin puomeja ja Mejja oli heti jo menossa mukana ja virkeästi nousi jalka...
Sitten hypättiin pikkuristikoita. En olekaan Mejjalla ennen tullut hypänneeksi kentällä, maastossa kyllä ollaan hyppäilty vähän välillä.
Hienosti meni hypyt, tamma innosta puhkuen olisi halunnut esteelle kerta toisensa jälkeen uudelleen. Oli niin suloinen :)
 Tytöilläkin sujui hienosti, tosin toisellakin ponilla oli virtaa vaikka muille jakaa... Meni vähän pukkirodeoksi välillä.
Illalla sitten vielä kotona saunan lämmitykseen. 
Onkin aika valmista kauraa,kun aamusta asti ollut reippaasti liikenteessä,vaikka vapaapäivä onkin. 


                                          Kaikissa kuvissa c Seija Hietanen-Moskajärvi


                                                        Jansku ja Touho