Miten otsikon keksiminen voi aina olla näin vaikeaa?

Taas on uusi vuosi pyötähtänyt käyntiin...
Alkuvuodesta sitä edellisessä postauksessa odotettua luntakin saatiin
ja hitonmoista pakkasta piteli...
Mutta kuten aina etelässä, sää päätyy lopulta plussalle vesisateineen ja loskan
roiskeineen, niin nytkin.
Pakkaset ei kovasti vanhan talon asujaa houkuttele,
se tietää ihan omaa kotona vietettävää punttisalia, kun kantaa puita sisälle niska limassa.
No onneksi eteläsuomen talvi on kuitenkin yleensä todella lyhyt, joten mitään suurempaa ylirasitusta ei kuitenkaan ole havaittavissa.
Ratsastusrintamalle ei kuulu oikeastaan mitään uutta, hyppäilyt sujuu joten kuten, ei mitenkään ihmeellisesti, jotenkaan ei oikein ole Mortin kanssa menny sillä saralla nyt niin hyvin yksiin,
mitä välillä menee, vai tuleeko sitä itsestä vaan vaativampi, kun on pitkä yhteistyö jo takana... tiedä häntä...
Muutaman kerran nyt ratsastellut koulutuntia Ladylla, Leiska on Sadun kisahevonen, 170cm puokki. Karsinassa usein näyttää hapanta naamaa ja takajalka käy, selästä mukava ratsastaa, joskin askelet ovat korkeat ja se entisestään tuntuu, kun Mortilla on niin tasainen askel.
Kivasti on kyllä koulutunnit menneet eikä enää tunnu, että lentelee selässä edes takaisin ravin tahtiin.
Pitkästä aikaa vaan tuli ekstrasti esille oma vinous, jonka olen kyllä tiennyt jo pitkään, mutta Mortilla ja Mimosalla ratsastaessa sitä on ollut helpompi hallita, nyt ympyrällä oikea kierros on yhtä painajaista, kun siirrän oman painon hevosen liikettä vastaan. Raivostuttavuuteen asti yritin pitää painon oikealla, mutta väkisin tulee tunne, että yksi pienikin hevosen erilainen liike saa putoamaan selästä. Kaikista ärsyttävintä on,kun tietää mitä pitäisi tehdä ja vaikka miten yrittää, ei vaan onnistu siinä.
Käytiin taannoin luistelemassa ja huomasin tämän saman puolioireen myös siellä, oikean kierroksen luistelu oli todella vaikeaa ja tuntui, että kaatuu. No, minähän luistelin sitten hulluuten asti sitä oikeaa kierrosta :D
Satu luonnollisesti on nähnyt tämän Leiskalla kenottamisen ja sanoikin, että seuraavaa koulutuntia ennen otetaan Mortti liinaan ja ruvetaan treenaamaan.... Minä heti innoissaan mukana... Saa nähdä mitä ensi viikko tuo tullessaan siis...
Mietin myös, että millä harjoituksilla saisin oikean kierroksen luontevammaksi itselle, mutten ole vielä keksinyt mitään keinoa kuivaharjoitella....
Tänään oli pikkukissoilla jännä päivä; kastraatio & sterilisaatio...
Reippaat kisulit marssivat itse kuljetushäkkiin eikä kumpikaan inahtanutkaan autossa, vaikka kumpikin on tätä ennen matkustanut vain kerran.  Pötköttelivät häkissä ihan rauhaksiin.
Muutama mau tuli, kun mentiin eläinlääkäriin sisälle.
Reippaasti kyllä ovat koko päivän olleet. Illallla Seppo vähän rienasi Papua, tietysti kun ei ole niin kipeä, kun toinen.
Toinen raasu törmäilee joka paikkaan tötterö päässä. Nyt illalla jo oppi vähän sitä nostamaan, ettei ollu jokaisessa kynnyksessä jumissa.

vanhoja muistellessa...

Viime kirjoituksen jälkeen aikaa meni kolme viikkoa ennen kun allekirjottanut kapusi hevosen selkään. Varasin tallin tasaisimman hevosen ja pelkäsin häntäni puolesta. Häntä kesti ratsastusta aika hyvin, mutta murtunut sormi vähä kiukutteli.
Asia oli ratkaistu sillä, että kävelin apteekkiin hakemaan jykevämpää teippiä. Oli apteekin tätillä näkemisen arvoinen ilme, kun esitin asiani ja hän siihen sanoi, että yleensä murtunut sormi teipataan vieruskaverin kanssa yhteen. Minä siihen toteamaan, että tiedän, mutta töissä on saatava kumihanskat käteen eikä sormet yhdessä voi ratsastaa.... Hetkeksi sain aikaiseksi hauskan ilmeen. Teippi löytyi.
Edelleen sormi on teipattuna, mutta alkaa pikku hiljaa parantua, onneksi.
Muutaman ekan viikon maltoin ratsastaa koulua, mutta estehimo kasvoi niin, että menin pienten kanssa hyppimään pieniä esteitä. Oli kyllä haastavat tehtävä, että ei siitä sitten mitään alkeistuntia maahan kaivettuine esteineen kuitenkaan tullut.
Jansku on nyt ollut monesti mukanani, kun halajaa hyppäämään, antaa tytön hypätä jos haluaa, sama se minulle on. On taas sellainen kausi. Syksyllä kävi toisella tallilla valmennuksissa, jatkaa niitä taas jahka pomppuinnostaan rauhottuu.
Edellisellä kerralla hyppäsimme Marikan kanssa kaksin ja voi pojat, kyllä siinä saikin loikata ja pompata. Rataa paukutettiin läpi eri askelmäärillä esteiden väliin. Oli kyllä tosi hauskaa.
Löysin taas  hetkeksi kadottamani hyppyasentonikin takaisin, kun esteet vähän nousi.
En tiedä, miten onnistuin sen hukkaamaan, kamalaa kenotusta muutama kerta.. Luulisi, ettei näiden vuosien jälkeen enää tarvitsisi sellaista asiaa miettiä, mutta kaikkeahan sitä voi kuvitella...
Tällä viikolla menimme erilaisia teitä ja tekniikkatehtäviä pienellä radalla.
Hassu juttu, mutta tajusin vuosien jälkeen, että olen vain unohtunut ratsastamaan Mortilla esteitä, en pyytämään tuntumaa vasten tarpeeksi eteen ja näin ollen meno on kyllä ollu ihan hyvää, mutta kun löytyi se oikea tie, vanhat hypyt tuntuivat vähän löysiltä.
Sopivasti vauhtia löytyi ja tosiaan hevonen olikin ihan erilainen kunnon painetta vastaan ja hypyt lähtivät aivan eri tavalla voimalla ja ylös päin. Vanha koirakin voi siis oppia taas uusia vanhoja temppuja. Tunnin piti ratsastuksen opeksi opiskeleva Nita, joka siis katsoo eri silmin, siitä syystä ehkä uusia juttuja löytyikin.
 Hassua on, että jotkut asiat tulevat vieläkin pikku hiljaa muistiin sieltä vanhasta. Toiset asiat on niin lujasti selkärangassa, että tulevat ihan automaattisesti... esimerkiksi pään kenotus kyllä aina löytyy, vaikkei muuta löytyisikään...
No aika aikaansa kutakin, en minä tavoittele mitään erityistä, omaksi iloksi ratsastan ja omia tavotteitani itselle asettelen, toteutuu sitten kun toteutuu. Turha on ottaa mitään stressiä epäonnistumisista, ratsastus on nautinto, joskus onnistuu joskus ei.
Nyt on ollut niin sateista, että ei ole päästy Mejjan kanssa kouluvääntöä paljon tekemään. Sais kuivua vähän keli, niin olis kiva hänelläkin käydä touhuamassa.
Olis kyllä kiva kun ois se muutama aste pakkasta ja pari senttiä lunta. Valostaisi kummasti tätä synkkyyttä,
Ei tunnu yhtään siltä että joulu on muutaman viikon päästä! Tänään vapaapäivälläni lähdin Saloon kauppoihin, ajattelin josko joulufiilis löytyisi sieltä. Kai sitä vähän tuli, vähän joulukoristeita ja kynttiläjuttuja löytyi sekä hyasintti, joka voi myös auttaa joulun tuntua... Hyvässä seurassa hupsahti päivä aamusta iltapäivään asti. Hoksasin, että en ole moneen kuukautee juuri käynyt muissa kun ruokakaupassa. Ehkä siis oli aikakin lähteä täältä mökistä vähän liikkeelle.

 

Mortin kanssa hyppelöimässä, taustalla Marika

Seppo haluaa äidin läheisyyttä ja syliä 

"Hei me autetaan sua petaamaan" :)

Uusia joulujuttuja

Papu Janinan sylihoidossa peiton sisällä...

Säärikarvat; häntäluun tuho ja turmio...

... Olikin tuossa viikko sitten oikein onnenkeskiviikko...
Vapaapäivä ja tosi kiva ilma; Päätin lähteä Mejjalla ratsastamaan ja samalla katsomaan Seijan perheen uutta heppatyttö tulokasta.
Hain Mejjaa tarhasta, kun samalla portin avauksella Pedro poni ampui, kuin salama karkuun tarhasta. No jätin hölmistyneen Mejjan tarhaan ja aloin pyydystää ponia.
Ei tuo karkuun ainakaan lähtenyt, heitin riimunarun kaulalle, kun poni tekikin loikan, jolloin oma sormeni jäi narun väliin ja vääntyi... Sattui aivan hitokseen. Toisella yrityksellä sain ponin kiinni ja nätisti tuo tuli takaisin tarhaan.
Lähdin sitten sisälle kylmäpussia kyselemään.. Sormi alkoi sinertyä ja turvota lupaavasti..
Päätin kuitenkin, että kun tänne on tultu, niin teen edes jotain Mejjan kanssa sormesta huolimatta.
Satulointi oli aika tuskaa, vaikka yritti varoa sormea, aina se osui jonnekin.
Mejja olikin kivalla tuulella. Tehtiin vähän sulkutaivutuksia ympyrällä, sen jälkeen olikin mahottoman hieno ja kevyt heppa alla... Nautiskeltiin rentoina työnhedelmistä, kunnes jo aiemmin vähän kompastellut tyttö astui takajalallaan etujalkojen vähän turhan pitkäksi kasvaneen tupsun päälle, jonka seurauksena horjahti polvilleen, minä lensin kyydistä ja hetken luulin, että 600kg ehtaa tinkeriä rojahtaa niskaan.
Viime hetkellä hevonen sai oman tasapainonsa takaisin, eikä kaatunutkaan päälleni. Pelästyneen näköinen hevonen tuli luokseni katsomaan, että mitä siellä maassa kiroilen...
Ensin ei tuntunut mitään kipua missään, mutta kyllä, seuraavana päivänä häntäluu huusi jo hoosiannaa ja kuten aina putoamisen jälkeen kaikki paikka on ihan jumissa...
Eipä ole viikkoon tarvinnut ratsastaa ja ei varmaan ensi viikollakaan vielä mitään kovin kummoista tarvitse tehdä. Sormi on edelleen teipattuna, muuten ei tule töiden tekemisestä mitään...
TARINAN OPETUS ON SIIS, ETTÄ AJA AINA JALKAKARVASI :)

Samaisena iltana kivun lievitykseksi tuli käytyä katsomassa Ismo Leikolaa työkaverin kanssa.
On se kyllä vaan aikamoinen moottoriturpa. Vedet silmissä sai nauraa.

Järkyttävää jännitystä ja ripaus ellei parikin silkkaa kauhua...

Niistä oli yllättäen tehty mun ja Mimosan ensimmäisen yhteisen estetunnin alku...
Jo edellisenä päivänä jännitin, tajusin sen yht´äkkiä. En ole ratsastuksia millään hevosella enää aikoihin jännittänyt juurikaan.
Samaisena päivänä jo mietin, että miten oikein pystyn karkaamaan ja pistämään pään puskaan ja ilmottamaan, etten tulekaan tänään... Nyt jo oikeasti ihmettelin itseäni, mikä hitto vaivaa...
Mimosa, joka on nuoreen ikäänsä nähden käyttäytynyt todella hienosti, eikä pitäisi olla mitään syytä moiseen liki paniikkiin.
Vaikka olisi tehnyt mieli perua tai vaihtaa hevosta tai tai tai... päätin että menemättä en jätä...
Reippaasti lähdin tallille vatsa täynnä sementtiä ja pahaa oloa ym kaikkea psyykkistä oiretta,
mitä ihminen vaan voi itselleen saada aikaan, kun oikein päästää vanhat traumat valloilleen...
Harjasin hevosta, lämpöistä jättiä, joka oli ehkä vähän hämillään minun olotilasta.. Päätin, että menen ja hyppään yhden esteen, enempää ei tarvitse hypätä, ellei siltä tunnu. Sanoin Sadullekin, että nyt on muija ihan kipsissä, ehkäpä tuo olisi huomannut sen sanomattakin..
Mimosa ei monesti malta olla paikallaan, kun mennään selkään, nyt se malttoi odottaa hienosti ja lähdettiin käpsyttelemään kentälle. Yritin hengittää, haukotella ja tehdä kaikkeni, että olisin saanut itseni rauhottumaan ja olemaan tartuttamatta hevoseen omaa tilaani.
Alkaessa ratsastaa ja tehdä annettuja tehtäviä, huomasin itse vähän rauhottuneeni.
Menimme ympyrällä laukkapuomeja jonka perään tehtiin pienempi voltti. Sujui aika kivasti, neiti nuori neiti katsoi eteensä hienosti ja hyppäsi osan kertaa puomin yli, aika kivalta tuntui...
Lopulta se ensimmäinen este oli vuorossa, minipieni pysty.
Minä sain kunnian alottaa, ei enää jännittänyt ihan niin järkyttävästi paitsi askelta ennen hyppyä... ja kas; tadaaa, se oli onnistunut keveä ponnu, kuin kissan loikka, yhtä kevyt eikä paljon tuntunut miltään. Wau, pieni kyynel silmäkulmassa ylitin itseni... ja niin kuin varmaan on sanomattakin selvää, jatkoimme koko tunnin loppuunkin.
Uskomatonta kyllä on se mitä ihmisen omat ajatukset voivat saada aikaan, jäätävän sisäisen kaaoksen.
Hienosti tuo kyllä malttoi ja jaksoi melkein tunnin loppuun asti. Lopetimme  hyvällä fiiliksellä, molemmat ihan likomärkinä hiestä, molemmat aika onnellisena. Mimosan eka estetunti <3

Toisella kertaa ei tarvinnutkaan enää jännittää niin paljon. Satu oli unohtanut juoksuttaa neidin päivällä ja mietin, minkälaisia virtapiikkejä olisi luvassa.
Alkuun neiti esitteli taitojaan mitä oli keksinyt kentällä; esim. ravista yhtäkkiä seis ja samalla vetää pään alas.. Ensimmäisellä kerralla rontti melkein onnistui pudottaa ratsastajansa, toisella kerralla tuli keppiä ja vähän hyppyjä... ;)
Tällä toisella kertaa ei malttanut ihan niin hyvin keskittyä hyppyihin, liekö viime kerralla menneen juoksutuksen ansiosta paremmin.
Hyppäsimme kuitenkin Mimosan ihan ekan radan, jossa oli 4 estettä. Hienosti kyllä meni!
Siitä tulee vielä mainio esteheppa, niin rehellinen on hyppäämään ja selkeästi siitä innostuu ja nauttii.
Ensi viikolla onkin tiedossa koulutunti, jolla testissä itselleni uusi tuttavuus Vertti.
Vielä ei jännitä yhtään, eikä taida alkaa edes....

                                                       Toisen kerran hyppyjä, kaikissa kuvissa C Janina Julin

                                                       Kevehkö etupää...

                                           Jiihaa, nyt on meidän vuoro...

                                                        "Hymyile olet kamerassa, kivaa on"

Kuulumisia pitkästä aikaa...

...
Onhan jääneet kirjottamiset pitkäksi aikaa!
Turkin reissu tuli tehtyä, kaikki meni hyvin ja lämmintä todella riitti. Tunnustaudun auringon rakastajaksi, mutta keskipäivällä oli mentävä varjoon, ei auttanut mikään.
Viikko meni kyllä ihan liian äkkiä, kotiinkin toisaalta on aina kiva palata.
Oma kesälomani jatkui vielä reissun jälkeen, neiti sai lähteä koulutielle.
Haettiin meille Marttilasta Papu - kissanpentu. Aivan ihana ja touhua täynnä oleva elohopea. Vanha Lilli kissamme ei kyllä kovasti ilahtunut tästä kakarasta. Mahtuvat sentään juuri ja juuri samaan tupaan.
Yllätykseksi perheemme kasvoi tällä viikolla vielä yhdellä pennulla, orvolla Seppo kissalla, jolle ei vain ollut sydäntä sanoa ei... Harmaaraidallinen pienen pieni kissa hurmasi äidin ja tyttären totaalisesti. Nyt Seppo ja Papu painivat täällä ylimpinä ystävinä.
Ratsastusrintamalla ollaan sentään vähän ryhdistäydytty.
Ollaan molemmat käyty Mejjaa ratsastelemassa. Tammuska keksi uuden hauskan tavan protestoida omaa poissaoloani.. Yleensä hän on kiukutellut laittaessani satulavyötä kiinni. Nyt seisoi nätisti vaan paikallaan, mutta kun aloin ratsastaa ei antanut sisäpohjetta millään läpi. Välillä se jo meni, kunnes taas alkoi jäkittää. Nauratti oikein miten pitkään jaksoi taistella vastaan. Lopulta oli kuitenkin annettava periksi ja saatiin treenit päätökseen. Seuraava kerta olikin jo huomattavasti helpompi.
Mimosalla olen ratsastellut aika paljon viime aikoina, mukaan mahtuu yksi täydellinen onnistuminen, hevonen ja ratsastaja leijuivat lähes transsissa samaan tahtiin, seuraavalla kerralla alla olikin räjähtelevä nelivuotias kakara, jolla oli ruutia tehdä kaikkea muuta, paitsi keskittyä siihen mitä olisi pitänyt tehdä... Näin ollen balassissa ollaan :) pieni estekin hypättiin Mimosan kanssa. Tarkoitus olisi mennä alkeistunneille mukaan Mimosan kanssa, näin tehtävät ja estekorkeudet pysyvät tarpeeksi helppoina... siitä sitten myöhemmin lisää...
Mortilla hypähdeltiin myös tällä viikolla ja hienosti meni ympyrällä hyppäämiset. Taannoin olin estetunnilla yksin, kaikkien muiden peruttua viime hetkillä, hyppäsimme ympyrällä ja kahdeksikolla ja lopulta sain hommasta kiinni,kun maltoin itse vaan odottaa. Aivan liika oma kiireeni on tehnyt niistä ennen hösläämistä ja olen häirinnyt itseäni ja hevosta.
Nyt sujui hienosti. Sain tosin Mortin kieltämään pystylle (Mortti ei ikinä kiellä, jos sillä on vaan mahikset hypätä)... Olikin kiero ja himmasi hiljalleen vauhtia, kielto tuli ihan puskasta. No, vähän keppiä niin lakkasi se kässäri olemasta päällä ja taas sujui mukavasti.
Ensi viikolla luvassa revanssi esteillä, taas on tullut ratsastettua niin koulupainotteisesti, että pari hyppykertaa ei tee pahaa....
Nyt muutama kuva ja ensi kerralla lisää tarinoita muun muassa uudesta ostoksestani extensiokaaresta, jolla toivottavasti saan kuntoutettua vuosia vaivanneen selkäni uuteen uskoon....

Taisin saada uuden ystävän...

...hevosystävän siis.
Tänään oli koulutunti minulla, neiti heilui pienessä flunssanpoikasessa kameran takana.
Kokeilussa tallin nuori Mimosa tyttönen.
En ole kyseisen heppasen kanssa ennen tehnyt mitään muuta kuin joskus rapsutellut.
Kyselinkin Sadulta vähän etukäteen millainen on hoitaa, on kuulemma kiva.
Menin karsinaan, tyttö työnsi päänsä syliini ja jäi siihen rapsuteltavaksi, meistä tuli kaverit heti.
Olikin mukava heppanen hoitaa, kaikki sujui mukavasti. Tietenkin pientä piristystä oli saatava; satulavyötä kiinnittäessä alkoi julmettu pyöriminen ympäri karsinaa ja suojia kiinnittäessä tamma hipelsi paidan selästä ylös ja alkoi nypeltää ja nyppiä... Hauskaa pientä piristystä siis, jottei niin tylsäksi mene.
Tunnilla oli useampikin nuori hevonen, joten kivasti oli suunniteltu tehtävät sellaisiksi, että on helppo toteuttaa.
Ensin pientä tunnustelua, vähän jännitystäkin, joka karisi heti, kun alettiin hommiin.
Tämä Mimosa on siis lemppariheppani Mortin varsa.
Kivasti sujui meillä, hevonen on massiivinen ja äitiään jo isompi. Silti niiiiin kevyt kädelle ja herkkä painoavuille. Ravi on vielä hieman tasapainotonta ja vauhdin tasaiseksi saaminen antoikin ratsastajalle täyden työn. Välillä mentiin pätkiä hienosti, välillä ei niin hienosti, mutta eihän sen kaiken ole helppoa tarkoituskaan olla.
Olipa hauska ratsastaa pitkästä aikaa nuorta hevosta.
Tunnin jälkeen jokainen kropan lihas huusi kyllä hoosiannaa ja autossa ensijanoon tempaisin puolisentoista litraa mehua.
Tämä onkin jo toinen uusi heppatuttavuus ihan lähipäivien aikana....
Käytiin Janinan ja "tallityttö" kaimani kanssa sunnuntaina maastossa Kulta - Ahossa.
Siellä ratsunani oli suomenputte Manu, joka jo aika korkeasta iästään huolimatta osoittautui reippaaksi maastolenkkeilijäksi.
Kävimme kiipeilemässä muutaman kerran hiekkakuopan reunaa ylös ja lopuksi uittamassa kahlaten hevosia läheisessä lammessa. Eipä ole hevosten uittoa kyllä tullut harrastettua vuosiin, joskus teini-iässä viimeksi. Oli kyllä silloinkin hauskaa, vaikka nauroinkin pihasta lähtiessä, että voi kamala, vieraan hevosen kanssa ensi kertaa maastoon, kyllä taitaa tätiratsastaja olla pahemman kerran sekaisin... pieniä hetkiä muistin vähän jännittääkin, niin kun tapoihini kuuluu, mutta en niin paljoa, että se olisi mihinkään vaikuttanut. Manumies ei ilmeisesti ollut käynyt pieneen hetkeen maastossa, sillä menohalua olisi ollut vaikka naapureille tarjota. Paikoitellen keskustelimmekin lenkin varrella siitä kuka on kuski ja kuka matkustaja...
Kyllä sitä vaan taas heräsi siihen miten hevosista saa voimaa ja jaksamista <3 niitä en vaihtaisi!!!

Blogia pitkästä aikaa

Onhan viimeisen tekstin kirjoittamisesta jo aikaa...
Ollaan neidin kanssa kesällä ratsasteltu ponitallilla. Keväällä hänelle meinasi pukata ihan totaalinen kyllästyminen, mutta uusien tuulien myötä innostus on palannut takaisin.
Kesän aikana ollaan aika paljon hyppäilty,ylläri!
Neiti lähti muutama viikko sitten kokeilemaan Kulta-Ahon ratsutilan menoa ja meininkiä. Kovasti tykkäsi ja sen jälkeen tytärtä ei juuri kotoa olekaan näkynyt,paitsi eväs -ja bussirahaa hakemassa. On tallihommat vieneet mennessään.
Hyvä niin, sillä onhan hyvä oppia,että heppailu sisältää nii paljon muutakin,kun pelkän ratsastuksen.
Myös valmennuspainotteiset ryhmät olivat mieleen (kaikille muille paitsi äidin kukkarolle....).
Kesälomalla onkin hyvä mennä,kun ei muista velvoitteista tarvitse välittää. Syksyllä koulun alettua alkaa uudet mietteet sitten,jotta koulukin tulee hoidettua.
Itse olen tänä kesänä ratsastanut todella paljon normia vähemmän. Seijan vauvamahan kasvatusprojekti ja Touhon eläkkeelle jäänti varmasti oleellisesti siihen on vaikuttanut. Mejja-tyttökin on saanut vietellä kunnon ansaittua kesälomaa. Ehkä heinäkuun lopussa alkavan loman myötä ratsastus-asiatkin korjaantuu.
Muutama viikko sitten hypätiin Sadun toimesta maastoesteitä!!! Heille on aidoitetulle alueelle pikkuruisia puunrunkoja ym. rakennettu. Kyllä sitä vissiin vanhaksi tulee,kun perhosia leijaili vatsassa ja panketin jätin suosiolla seuraavaan kertaan. Taisi tulla kirjallisesti luvattua sen hyppääminen kun seuraavaksi niitä hypätään,huih :D
Muutama viikko töitä olisi vielä puurrettava ennen lomaa.
Tänä kesänä juhlitaan 3 ystävän häitä,näistä kahdet on jo kunnialla saatu päätökseen,yhdet vielä edessä.
Kohta sitä saakin alkaa odottaa elokuun alussa koittavaa Turkin matkaa. Ei tullut huonoon saumaan varattua matkaa,kun on lämmön ja auringon ystävä; sitä tämä kesä ei ole muuten juuri tarjonnut.
Loppuun muutama kesäkuva :)